!!! 3 viikkoa !!! Menny niin nopeesti, että just ja just oon pysyny ite mukana, huh :D Katoin tossa just, et edellinen kirjotus on 12.9. ja nyt on 30. päivä ... ja huomenna vaihtuu jo lokakuuks. Mitä ihmettä?! :D Mulla on ollu ikävä tätä blogin kirjottamista. Oon kirjottanu aina säännöllisesti, niin nyt olin jo tuol kasarmilla, että äää, haluun jo kirjottelee mun blogia! Nyt pääsen sitte :) Nää edelliset 3 viikkoo on ollu tosi vaihtelevaa, siistiä, toimintaa, väijyä ja vaikka mitä muuta mahtavaa! Mm. muutettiin tuolla varuskunnan sisällä yhteen toiseen rakennukseen viikoks, olin väijyssä 10 päivää, suoritettiin sotilaspoliisin käytönnön- ja teoriakokeet ja käytiin tytsyjen kans vähä lenkkeilemässä :>

Mennään ajassa 2 viikkoa taaksepäin. Meillä oli ihan normaali koulutusviikko ja meitä perehdytettiin vartiotehtäviin ja harjoteltiin ahkerasti niitä kokeita varten. Mua jännitti ne kokeet sekä noi vartiotehtävät, että mitenköhän ne menee. Kun piti suorittaa joku osio, niin tuntu siltä että vatsassa kuplii ja siellä on perhosia ja vaikka mitä muuta :D Sitte vaan rauhottelin itteeni, et kyl se tästä. Menin jo alusta lähtien sillä asenteella, että mähän meen tonne ja näytän mitä mä osaan. Mä tein rastit niin hyvin ku osasin ja sain hyvää palautettakin. Ton päivän aikana mulle tuli sellanen, ei vitsit tää on kivaa-tunne, koska e-kaudella (erikoistumis kausi) oppi niin paljon kaikkee uutta ja ihmeellistä. Noita asioita en tuu oppiin missään muualla koskaan. Tuli mieleen se aika, kun olin kutsunnoissa ja sanoin että haluun sotilaspoliisiks enkä mikskää muuks. Ja nyt, kun on just siinä asemassa, niin ei tässä voi muuta ku hymyillä ja olla onnellinen :) Mä hoidin hommat huolella ja hyvin ja here I am! Jos vertaan tätä edelliseen opiskeluun, lukioon, niin okei, olihan se iha kivaa, mutta oli NIIIN paljon sellasia aineita jotka ei henk.koht kiinnostanu y h t ä ä n, niin tällanen opiskelu on tosi mielekästä mikä kiinnostaa oikeesti eikä tartte esittää siel luokan takapenkil kauheen kiinnostunutta :D Ei tartte tehdä sitä ilmettä, koska mua kiinnostaa ihan oikeesti nää jutut. Kun nää käytönnön puolen jutut oli saatu hoidettua, niin meillä oli teoriakokeet. Olin lueskellu sitä meidän vihkoo aika hyvin itse asias. Siihen oltiin kirjotettu oppitunneilla tärkeitä juttuja, jotka piti osata ulkoo. Luin kyllä niitä sivuja sen verran paljon, että ne on tuolla syvällä takaraivossa. Mutta tuolla tarkotushan on se, että osaa asiat niin hyvin, että jos tulee joku odottamaton tilanne, niin siihen reagoi heti ja vaara on ohi. Kun saatiin ne paperit eteen niin olin sillee, JÄIKS! Edellisen kerran oon tehny kokeen ... hmmm ... yo-kokeen! Jännitti ihan yhtä paljon, voin kertoo :D Mut kysymys kerrallaa osasin vastata kaikkiin (tila kyl meinas loppu aina välillä, ku oon niin kova kertoileen kaikkee: ja lisäksi tiedän seuraavaa, ja hei sitten on vielä tätä ja tätä, voi mua!) ja tuli fiilis, et mähän osaan nää jutut. Kaikkii kohtiin vastasin ja paperi näytti hyvältä. Onneks huomasin ennen ku just palautin paperin, että yks välikysymys oli jäädä tekemättä. Sinkosin niin äkkiä takasin mun paikalle ja yritin työntää jonneki tyhjään paperin kulmaan mun vastausta. Voin ihan ite sanoo, että se mun vastauspaperi näytti aika hirveeltä sanasokkelolta ,,, mutta kaikki asiat siitä mun mielestä löyty. Molempien kokeiden jälkeen oli helpottunu olo, koska niitä varten oltiin treenattu paljon kasarmilla ja leirillä kans. Sitten saapukin perjantai ja kaikkii jännitti ihan sairaasti, että ketkä jää viikonlopuks kiinni väijyyn (eli siis vartioon kasarmille). Kaikki me istutaan luokassa ja ootetaan että se väijy-lista heijastetaan seinälle ........... Olin varautunu että jään kiinni, koska jos en olis varautunu, niin sit olis harmittanu. Mutta nyt kun olin varautunu ja en jäänykää kiinni, niin oli niin happy-fiilis lähtee viikonloppulomille. Kävi kyl hyvä säkä, koska mulla oli sinä viikonloppuna aivan mahtavat tuparit; oli niin hyvä porukka ja hauskaa, et tollasii iltoja tarvitaan nopeesti lisää ;) Kiitos viel I & E <3 :)

En ees konetta ehtiny kaivaa esille tona viikonloppuna, ihme juttu! Nukuin ja juhlin :D Siinä pähkinänkuoressa mun viikonlopun hurjat saavutukset. Tollon tiesin jo, että tuun oleen seuraavat 2 viikkoa kiinni, niin annoin vaan palaa, koska kyllä mä ehdin sitä nukkumistaki harrastaa ... jossain välissä sitte, ehkäpä. Kieltämättä oli "vähän" väsyny ku maantaiaamuna tuli aamuherätys. Tiedossa oli sillon oli viikon väijy, koska loppuporukka suoritti jotain ajolupa kurssia ja itellä ei oo ajokorttia niin menin sitten väijyyn. Vähän jänskätti kyllä taas, että wow, nyt me aletaan tehdä tätä ihan oikeesti. Oltiin me nähty ku vanhat spollit kierteli ympäri kasarmia ja oli portilla jne. Mutta että me mennään nyt niitten paikalle, hui ja hai! Meidän erikseen-käsketty ryhmä oli ihan jees ja mulla oli mukava partiokaveri siinä niin aika meni tosi nopeesti ja asiat rupes oleen jo rutiinin tapasta. Se oli oikeesti tosi kivaa, paitsi että yhteys muuhun maailmaan oli tosi heikkoa. Kyllä me saatiin käyttää puhelinta, mutta vaan levossa ja ei siinä aina jaksanu ottaa yhteyttää himaan taikka kavereihin. Siinä kooma-tilassa sänky huusi niin kovasti, että heti ku pää osu tyynyyn, niin meitsi oli jo jossain kaukana uni-maassa. Nukuin siel kyl niin sikeesti noi levot, että kun tultiin herättää niin en aina tienny että onko ilta ja klo 19 vai aamu klo 07. Pesin hampaitaki ihan miten sattuu kun en muistanu millon olin viimeks pessy ne ja mikä maa ja ja mikä planeetta. Kiitos mun kellon, olin ees vähän kärryillä että missä ajassa ja missä päivässä me ollaan.  Kun ei saanu yhtäjaksosta unta, niin rupes tuleen sellanen vähä höpöhassu-olo. Sellanen olo, että olis valvonu joku pari vrk putkeen. Rupee kuuleen ja näkeen asioita mitä ei oikeesti oo. Ite onneks niin oon yö-ihminen, niin toi vuorokausirytmin muutos ei vaikuttanu hirveesti. Oli just siistiä olla myöhään illalla ja yöllä hereillä. On ihanan pimeetä, maagista ja rauhallista ... ei siitä voi ku tykätä :) Aika meniki niin nopeesti että sitte oliki jo perjantai ja osa porukkaa vaihtu. Itellä ja omalla 3.ryhmällä (ps. paras ryhmä siis) oli ensimmäinen viikonloppu väijy tiedossa. Ei tullu mitään ärsytystä, että nyyh, nyt joudun jäämään tänne. Tottakai sitä olis voinu lähtee kotiin ja nähä kavereita tai lähtee vaikka Barbadokselle, mutta mä olen nyt täällä, ja jokanen ryhmä joutuu aina välillä oleen kiinni tasapuolisesti, niin no problem. Vaikka tosta väijyssä olemisesta tykkäänki, niin en mä niin innokas oo, että sitä vapaaehtosesti tekisin, mutta kun on omat vuorot niin mä oon siel tosi mielelläni ja hoidan hommat hyvin ja oon särmä sotilaspoliisi ;) Ja kaikista parasta on se, että kun ollaan vartios, niin jääkaapista saa syödä mitä vaan ja kuinka paljon haluaa, IHANAA! :D Ruoka on hyvää ja jos on mahollisuus päästä jääkaapille, niin ei epäilystäkää, niin kyllä mut sieltä löytää. Heh. Sitten kävikin niin, että olin sitten vielä yhen vuoron vartiossa ja keskiviikkona se loppu ja päästiin yksikköön takasin. Oli kyllä aika huikee voittajafiilis kun tuli omaan tupaan ja heitti väijyrepun lattialle ja huudahdin sillee: " 10 päivää! Done :D" Ja tiesin, että ylihuomenna pääsee takas Hämptoniin. Wow-wow. Ja kun tulin tupaan keskiviikkona, niin mun ihana-kaunis-inttiystävättäreni neiti P. hyppäs mun kaulaan, että se kruunas koko viikon<3 :D Mul on kyl parhaat inttinaiset mun seurana :)! Ens viikol onki sitte vartioo taas, ja ootan sitä kyl jo nyt :P Nautin kyl juu tästä viikonlopusta vielä, mitä sitä on jäljellä ;) tottakai!

Ton puolentoista viikon väijyssä olemissessa, huomasin itestäni taas uusia ja jänniä piirteitä. Monet pienet asiat vaikuttaa aika isosti välillä. Mulla ei oo tullu kunnon koti-ikävää vielä, tottakai aina on sellanen pieni fiilis, et kyl mä voisin kotonaki olla, mutta viime viikolla tulikin ihan yöstä ihan sairas ikävä kotiin. Lähti ihan pikkujutusta. Mulla oli väijylepo ja avasin puhelimen ja äitiltä oli tullu viesti, joka meni jotenki näin: "Mulla on ihan hirvee ikävä sua :(<3 Ihan välittömästi ku olin lukenu sen, niin purskahdin itkuun. Itku ei meinannu loppua millään, menin vessaanki silleen, että ei voi olla totta. Sit ku soitin himaan, niin siinäki olin vähä itku kurkussa. Koska en ees muista millon mulla on viimeks tullu tollanen koti-ikävä. Varmaan joskus 10 vuotta sitten ku olin maalla mummolas liian kauan :D tai ainaki se tuntu siltä. Se fiilis, ku rutistin äitii koton, niin tuntu niin hyvältä, mä olin kotona. Tuli ihan Iisa 5v. fiilis :"Ähää, Äitiiiii." En oo mikään kauheen herkkis ihminen, mut nyt inttissä on muutaman kerran tullu sellasia ikävä-kohtauksia, yleensä iltasin. Ehkä musta on tulossa itkupilli tai jtn, jos tää vaan pahenee, niin en kestä jos itken koko ajan :D Mun mummi (pus pus<3 ja tää on kaikella rakkaudella) on sellanen että jos telkkarissa on joku surullisennäkönen tyyppi niin mummi itkee. Kohta me itketään yhessä joku viikonloppu :P Kyllä tota kotia on alkanu arvostaa enemmän taas. Koska pitkään oli sellanen, mä haluun muuttaa jo omaan kotiin ja Hämpton on niin nähty mesta jne. Mut nyt tulee tosi mielellään himaan ja pyörii samoil kulmilla missä on pyöriny koko ikänsä. Se, että musta on tullu herkempi täällä on samalla tehny musta kovemman. En oo aluks huomannu sitä, mutta pikkuhiljaa alkaa tulla jänniä juttuja itestään esiin. Kasvattava kokemus on ollu tähän asti ja varmasti kasvattaa lisää, for sure.

Ihan btw, kun on niin herkkiä juttuja tässä, niin pitää mainita, että tuolla taivaalla loistaa ihan sairaan kaunis kuu. Olin ihan pakahtua, kun huomasin sen tuolla, wow :) Nauttikaa ihanasta, raikkaasta syysilmasta ja palaillaan taas viikon päästä.

xoxo, Isbe <3 :)

Tää biisi sopii tähän syksyyn mun mielestä hyvin! Oon hurahtanu kaikkiin remix biiseihi, koittakaa kestää ;D ( ne on vaan jtn niin huikeita)

JES! Leiri takana ja hyvä fiilis. Vaikka siellä leirillä ei ihan koko aja ollukkaa mikää älyttömän hyvä fiilis. Ja kun jätkät heitti yömarssilla ilmoille: "Että sitä mä en ymmärrä, et miks v***ssa naiset tulee tänne?!" En vastanuu mitään, mä vaan nauroin, koska sillä hetkellä mietin ite ihan samaa :D Oltiin marssittu joku 25 kilometriä ja kello oli 03 yöllä. Kyllä se siinä hetkessä hajotti ihan mukavasti. Odotin sitä ihan mielenkiinnolla ja jänskätin et mitä tulee vastaan. Se oli jänskää, mutta myös ihan kevyen hajottavaa. Vaikka välillä tuntu ettei jaksa, niin sitä vaan puristi ittestä ne viimesetki energian rippeet ja käveli eteenpäin. Koska sitä fiilistä kun päästiin maaliin ja SAUNAAN, niin sitä ei voita mikään. Ylitin samalla itteni ja sain kokemuksen mitä en tuu enää ikinä elämän aikana kokeen :)

Elikkä siis, meillä oli leiri ti-pe viime viikolla, johon kuulu mm. toi legendaarinen ja ikumuistonen yömarssi. Muistan, kaikki oli maanantai-iltana ihan fiilareissa, koska täällä kaikki tunnetusti rakastaa leirejä (enkä sano tätä yhtään sarkastisesti ;-) ) Edelliset leirit on ollu niin erilaisia. Olin ihan yllättyny, että mä tykkäsin olla tuolla metässä ihan semi hyvin. Se kauhu olla metässä on pikkuhiljaa lähteny pois. Meillä oli vaan huikeen hauska telttaryhmä ja marssiryhmä, että naurun ja vitsien kautta me selvittii kaikista haasteista, unohtamatta lujaa tsemppiä! Meidän joukkue tääl on se paras joukkue ;)

Tiistaina päästiin jo heti toiminnan makuun! Kun oli ensin nukkunu pari tuntia matkalla, niin jakso keskittyäki johonkin. Ehkä yks elämän ketuttavimmista kokemuksista on paprikasumusessa huoneessa oleminen. Silmät vuodatti sellasta kyynelvanaa koko aja ja nenä vuotaa taukoomatta. Samalla ottaa vähän henkeen. Kun pääsin ulos raittiiseen ilmaan, niin olo helpottu heti. Jännä kokemus se oli todellakin! Ja mulla oli sillon aika kova flunssa (on edelleenkin, mutta luojan kiitos ettei oo enää niin paha) niin se teki jotenki jännäl tavalla hyvää ilmateille. Se oli jotenkin sillee tulista, että se avas ilmatiet ja pysty hengittää vähä paremmin. Koska se, että kurkku ja nokka on ihan tukossa, niin se on ärsyttävä fiilis. Plus, et voi liikkua ku alkaa ottaa sydämestä ja happi ei kulje. Onneks teltassa nukuin ihan makuupussin sisällä niin aamulla kurkussa ei tuntunu niin kauheen pahalta. Aattelin kassulla, että en nyt minkään pikku flunssas takia mee lääkäriin. Vaikka onhan se tyhmää leikkii omalla terveydellää, mitä ei sais ikinä tehä, mutta kyllä mä omat rajani tunnen. Ja kyllä mä sen tiedän, että aina on olemassa ne riskit. Jos vähänkin ottaa sydämestä kipeenä liikkuminen niin heti pitäs lopettaa ja levätä. Oon normaalisti ihan sairaan tarkka tollasissa, mutta halusin sinne leirille oikeesti, koska siellä oli tärkeitä koulutuksia ja muita jutsui. Vaikka toisaalta, osa musta olis kyllä ihan mielellään istunu sohvan nurkassa, lampaanvilla-viltti päällä, suklaalevy kädessa kynttilöiden valossa, mutta tän mielikuvan mä aion toteuttaa sit joku kaunis viikonloppu. Oon pikku hiljaa huomannu sen, että kun laittaa itellensä jotain pieniä realistisia tavotteita 'porkkanoita' niin ponnistelu ei tunnu niin ylivoimaselta ja omia resursseja pystyy hallita. Tyyliin: Jos mä vielä tän jaksan, niin sit mä saan levätä ja olla ylpee itsestäni. Just jotain tällasta :) Itteensä luottaminen on tärkeetä, täällä sen on huomannu varsinkin. Oon perusluonteeltani vahva persoona, kestän vastoinkäymisiä aika hyvin ja mulla on hyvä sietokyky asioihin, mutta täällä on tuntunu, että on kasvanu henkisesti vieläkin enemmän. Onhan tää tavallaan sellasta tietynlaista elämän koulua. En osaa selittää, mutta sellaselta se vähän tuntuu jotenki. Jännää!

Joka päivä oppii jotain uutta. Tää on paljon mielenkiintosempaa ku joku koulu. Vaikka rankempaa kylläkin, paljonkin :D Viime viikko oli leirin takia sekä fyysisesti että henkisesti raskas, koska kun sä tiedät että et tuu nukkuun paljoo, niin aivot on jo sellasessa oletusotoiminnossa ettei se jaksa pyörittää Iisaa koko ajan täydellä teholla. Mutta mä ja väsymys ollaan ihan sujut nykyään. Kyl se välillä yrittää mulle näyttää, mutta mä näytän takasin, että hei, mä jaksan jaksan! En luovuta helpolla, en todellakaan. Mennään sitte vaikka verenmaku suussa, mutta loppuun asti mennään. Asenteella!! Vaikka, kun me tultiin viime pe-iltapäivällä ja tiedettiin että päästiin kotiin vasta la, niin sillon se vähän otti pannuun. Mutta syyt on ihan ymmärrettävät, olis se ollu tosi karua jos joku olis nukahtanu ratissa tai hoiperrellu puoliunessa auton alle. Kyllä se lepo on tärkeetä, varsinkin meille sotilaille täällä, mutta ihan kaikille muillekin :) Muistakaa, uni ja lepo <33!

Lähin viime viikkoon tosi hurjalla tsempillä. Kipeenä ja mikään ei kiinnostanu juurikaan, mutta tein kaiken niin hyvin ja sain tunnustustakin, mikä lämmitti mieltä tosi paljon ja sai mut hymyileen melkosen makeesti :> hihiii! Kun meiltä lähti aukkiin lähtijät jo to, niin mut käskettii teltan vanhimmaks, eli johdin ja katoin että hommat pelittää ja että käskyt menee jokaselle perille. Se oli siistii olla tavallan johtaja noin yhen päivän. Meillä oli niin helmi porukka siel ja kukaan ei kiukutellu. Kun sanoin asiallisesti että mitä tehään ja tehtiin kaikki hommat alusta loppuun huolella, niin päästiinki jo aikasemmin nukkumaan mitä yleensä ollaan leireillä päästy, se oli erittäin jees! Homma tuntu menevän hyvin, ainaki omasta mielestä :) Sitten kun tultiin tänne takasin niin saatiin meidän tunnistelevyt (vai mitä ne on, ne levyt kuitenkin mitkä roikkuu kaulassa, u know :D) niin sain kaksi sotkun munkki+kahvi lippua koska olin toiminu kuulemma tosi hyvin teltan vanhimpana. Olin ihan että mitä, ei oo totta :D Ihania tollaset pienet jutut, tuo hyvän mielen :) Meidän telttaryhmä oli muutenkin ihan rautaa, koska muutama muukin sai siitä porukasta sotku-lipukkeita, hyvä Korkeilan tiimi ;)

Nyt painun tästä unille, kun yöllä tiedossa vähän päivystystä :)
Mutta, ennen sitä, parhaan ystäväni neiti V:n linkittämä biisi on niin hyvä, ja joka me kuultiin David Guettan keikalla, tää on niin maaginen ja taidokas biisi. Kuunnelkaa sanoja!!! Oikeesti! En oo siis mitenkää masentunu vaik täs on tällane sävy täs biisissä, mutta nyt ku on syksy nii saa vähä haikeilla asioita, eiks nii ;> Paljon rakkautta sinne kaikille ja jaksakaa tän syksyn pimeydestä huolimatta :) Tsemppiä, tsemppiä ja vielä kerran tsemppiä :) Love you guys! <3 ... ja ainii PS. pitäkää mulle kovasti peukkuja vknlppua varten!!!! ;)

Palaillaan, xoxo Isbe <3

Eilen oli tj 200 ja tänään tj 199. Aika menee ihan sairaan nopeesti. Kaks kuukautta pulkassa, jännää. Tuntuu, että tuolla olis ollu paljon kauemmin. Se on vaan outoo, että ite oon vaan tuol intis ja kamut lähtee opiskeleen muille paikkakunnille. Kyllä koen, että tuolla olo on sekin opiskelua, tavallaan, me ei vaan päntätä kirjoja vaan tehään fyysisesti juttuja. Enään ei tuu sellasia pysähdyksiä, että alan miettiä: "What, mä oon hei oikeesti armeijassa?!" Se on jo niin iso osa mun elämää täl hetkel, että ei sitä enää mieti kauheesti. Frendit, sukulaiset ja tutut jne kyselee nykyään vaan et millane viikko oli, eikä enään että mitä mä siellä teen ja miltä musta tuntuu kun oon siellä. Siellä mä oon sodassa :D (niinku mun kaverit sanoo) Vieläkään ei oo tullu sellasta oloa, että haluun lähtee himaan tai tää ei oo mun juttu. Ainoo mitä haluun tehä aika paljon on mennä nukkumaan :D Mä ja mun tupakaveri oltas sitä mieltä että päiväohjelmaan voitas lisätä sellaset ainaki vähintään yhden tunnin päikkärit, se olis erittäin jees ;)

Kulunut viikko ei ollu erityisen raskas fyysisesti, mutta melko monipuolista. Suoritettiin alkuviikosta ensiapukurssi, mikä oli tosi jees. Muistan, että joku noin kolme vuotta sitten alotin ensiapukurssin, mutta se vähän jäi. Mutta mun mielestä on hyvä, että se kuuluu tohon meidän koulutkseen, sillä noita taitoja on tärkeetä osata tulevaisuudessa ja niitä ei voi koskaan harjotella liikaa. Nyt lompakossa onkin sitte ensiapukortti, jes :)! Sitten me kertailtiin vanhoja opittuja juttuja, mm. maahanvientejä, kuljetusotteita ja eri aseiden käsittelyä. Ihanaa, että nyt on aikaa kertailla hyvin, koska musta ainakin tuntu että peruskoulutuskaudella meillä oli ihan jäätävä kiire joka paikkaan ja aikaa oli tosi rajotetusti. Nyt opetellaan asiat oikeesti tosi huolella ja niitä hiotaan ja hiotaan. Ite oon sellanen oppija, että opin kertauksen kautta. Jos teen jonkun haastavan asian vaan kerran, niin oon ihan kuutamolla ja haavi auki. Tulee varmempi olo ja tuntuu että kehityn noissa jutuissa mitä tehään. Se tuntuu hyvältä. Vaikka tossa perjantaina me käsiteltiin kahta uutta asetta; ne esiteltiin ja katottiin miten ne toimii jne. Niin kun purettiin tarkkuuskivääristä lukko, niin olin kyllä niin kujalla että huhhuh :D nauroin vaan itekseni ja olin että ei terve! Onneks tuolla noi meidän alikersantit auttaa ja niiltä pyytää apua ihan mielellään, ja ne auttaa. Tuli sellanen blondi-olo: "Siis niinku mitähä? Mä en nyt kyllä ihan tajunnu. Aah, se meneeki noin :D Okei, kiitos." Hienoja vehkeitä noi on, mutta en mä niistä loppujen lopuks kauheen paljon ymmärrä, mutta ei se mitään! :P

Täl viikolla loppu myös mun järjestyksenvalojakurssi mitä kävin tuolla palveluksen ohella aina iltasin. Rankkaa oli se, että heti kun alko iltavapaat niin piti mennä sinne kurssille. Sanotaanko näin, että uni maistu perjantai-iltana kotona TOSI MAKEELTA! Se kurssi oli mielenkiintonen ja siitä on hyötyä. Suosittelen sitä kyllä muillekin :) On mahis päästä vaikka esim. festareille töihin; kuulee samalla bändejä ja näkee ihmisiä. Tottakai, pitää siinä niiden känniääliöidenkin kanssa tulla toimeen :D Plussaa tossa kurssilla oli se, että se ohjaaja oli ihan sairaan komee! :D Harmi, että se loppu... ;) Kurssin koe oli ke-iltana ja nyt sit toivotaan et se meni läpi. Luin siihen kyllä mielestäni hyvin ja kuuntelin tunneilla, oikeesti :P On se ihan kiva, että saa täältä tollasen ammatin kun käy kurssilla. Kätevää mun mielestä. 

Mun iloks, meillä oli liikuntakoulutusta yks iltapäivä tossa. Juostiin joku sellanen 5km:n lenkki ja tehtiin lihaskuntoo joku puoli tuntia. IHANAA<3 Paitsi, että pelästyin siellä lenkillä siihen, että tuntu etten saanu henkee ja hengitys rupes vinkuun. Ihmettilin sitä ihan sairaasti ja rupes pelottaan että mitä ihmettä nyt tapahtuu. Koska jos mä juoksen himassa omat lenkkikamat pääl, niin ei mulle tuu eikä oo ikinä tullu tollasii oireita, olin vaan että mikäs juttu tää nyt on! Mun kropalla on näköjään joku vihasuhde tota intin verkkapukuu vastaan. Mut okei, nyt on pakko avautua ihan kunnolla :D Se ei hengitä ei niinku yhtään, sitte vielä hattu päässä juostaan, niin ei siitä nauti kyllä yhtään. Mä oon sellanen että en hengästy hirveen nopeesti mutta mulle tulee ihan järkyttävä hiki jos hyppään tyyliin joku 5 kertaa paikallaan. Tuntuu että lihakset palaa nahan alla, se on tosi siisti tunne, mutta oon sit aina ihan ku uitettu koira :D Oon tottonu siihen, mutta hauskinta on ku porukka kattoo silleen: " HYI! Miten voit hikoilla noin paljon?" Vastaus: helposti, helposti. Kesälläkin on kokoajan soija päällä, siihen on vaan tottunu. Kun tuolla jätkät sano aamulenkillä, että eihän tossa tullu ees hiki. Niin nauroin vaan ja olin silleen että juu ei tullu (T-paita ihan märkänä). Oon kyllä päättäny että tuolla voin käydä salilla ja käyttää sortsei, mutta juokseen en lähe se puku päällä jos ei oo ihan pakko. Se fiilis ku saa juosta kotona järvilenkkii ympäri omissa fudis-sortseissa, urheilutopilla ja auringonlaskies... niin ei sitä fiilistä voita mikään 8)<3 Se verkkapuku vihaa mua tai jotain ihan varmasti, mutta mä aion kyllä näyttää sille!

Tätä viikonloppua odotin NIIN kovasti! Viime viikonloppuna oli vaan päivän loma ja huomasin, että se vaikutti vireystasoon aika huomattavasti. Kun päästiin perjantaina siinä puol 5 ja menin asemalle, niin oli hyvä fiilis vaan istuskella ja aattella, että ihanaa voin nukkua kahtena aamuna niin pitkään kun vaan nukun. Mun mieltä ei hallitse enään niin paljon ruoan ajattelu vaan nukkumisen ajattelu. No, nukkuminen onkin yks mun suurista harrastuksista<3 Gotta love! Meillä on ton yhen mun tupalaisen kans täs pieni skaba, että kumpi nukkuu viikonlopun aikana enemmän. Ite oon nukkunu nyt 23 tuntia ja ens yönä saa sitte 30h rikki ;) Yeah! Oli kun uudestaan syntyny olo ku heräsin la-aamuna kello 14 (tai kaikki sanoo että herään sillon päivällä, mutta mulle se on aamu), kunnolla levänneenä asioiden tekeminen tuntuu ihan erilaiselta. No, kunhan tässä aika menee enemmän ja meillä alkaa kasarmin vartiovuorot, niin sitten ollaan kiinni kai joka neljäs viikonloppu. Äiti sano mulle tossa eilen, että sitte intin jälkeen pidät ainakin viikon loman ja nukut ja katot telkkarii. Se osu niin asian ytimeen, ja ainakin viikon loma, ehkä jopa kakskin! 

Ensi viikoolla meillä onkin taas leiriä tiedossa. Leirit on just se oleellisin juttu tässä hommassa, mutta toi eräjormailu ei oo edelleenkää vallannu mun sydäntä. Aion vetää kyl ihan täysillä ja kunnolla, koska mitä paremmin asiat hoitaa niin sitä parempi mieli jää ja on kiva lähtee takasin kotiin sitte viikonloppuna. Ens viikko menee ihan varmasti nopeesti ja leirillä tehään taas kaikkee siistii ja jännää. Siitä ei oo epäilystäkään! 

Hirvee ikävä kaikkia kamuja jotka on jättäny Hämpton-cityn ja niitä jotka täällä vielä häärää. Oli ihana nähä taas osaa porukkaa viikonloppuna ja toivottavasti nään noita muuttolintujaki mahd. pian<3 Ja äiti tuli äskön pakkohalaamaan mua ja sano, että älä lähe. Voi noita äitejä<3 Tässä vähän herkkää musaa tähän syksyseen su-iltaan :) :

Tää video on vaan jtn niin mahtavaa! Ja Rihanna ja Drake, mikä yhdistelmä :P JA HUOM! MTV Video Music Awardsit tulee to-pe yönä, käsken äitin NIIN laittamaan sen boxille :D

Palaillaan taas muruset,

xoxo, Isbe <3 :>