Kulunut viikko ei ollu erityisen raskas fyysisesti, mutta melko monipuolista. Suoritettiin alkuviikosta ensiapukurssi, mikä oli tosi jees. Muistan, että joku noin kolme vuotta sitten alotin ensiapukurssin, mutta se vähän jäi. Mutta mun mielestä on hyvä, että se kuuluu tohon meidän koulutkseen, sillä noita taitoja on tärkeetä osata tulevaisuudessa ja niitä ei voi koskaan harjotella liikaa. Nyt lompakossa onkin sitte ensiapukortti, jes :)! Sitten me kertailtiin vanhoja opittuja juttuja, mm. maahanvientejä, kuljetusotteita ja eri aseiden käsittelyä. Ihanaa, että nyt on aikaa kertailla hyvin, koska musta ainakin tuntu että peruskoulutuskaudella meillä oli ihan jäätävä kiire joka paikkaan ja aikaa oli tosi rajotetusti. Nyt opetellaan asiat oikeesti tosi huolella ja niitä hiotaan ja hiotaan. Ite oon sellanen oppija, että opin kertauksen kautta. Jos teen jonkun haastavan asian vaan kerran, niin oon ihan kuutamolla ja haavi auki. Tulee varmempi olo ja tuntuu että kehityn noissa jutuissa mitä tehään. Se tuntuu hyvältä. Vaikka tossa perjantaina me käsiteltiin kahta uutta asetta; ne esiteltiin ja katottiin miten ne toimii jne. Niin kun purettiin tarkkuuskivääristä lukko, niin olin kyllä niin kujalla että huhhuh :D nauroin vaan itekseni ja olin että ei terve! Onneks tuolla noi meidän alikersantit auttaa ja niiltä pyytää apua ihan mielellään, ja ne auttaa. Tuli sellanen blondi-olo: "Siis niinku mitähä? Mä en nyt kyllä ihan tajunnu. Aah, se meneeki noin :D Okei, kiitos." Hienoja vehkeitä noi on, mutta en mä niistä loppujen lopuks kauheen paljon ymmärrä, mutta ei se mitään! :P
Täl viikolla loppu myös mun järjestyksenvalojakurssi mitä kävin tuolla palveluksen ohella aina iltasin. Rankkaa oli se, että heti kun alko iltavapaat niin piti mennä sinne kurssille. Sanotaanko näin, että uni maistu perjantai-iltana kotona TOSI MAKEELTA! Se kurssi oli mielenkiintonen ja siitä on hyötyä. Suosittelen sitä kyllä muillekin :) On mahis päästä vaikka esim. festareille töihin; kuulee samalla bändejä ja näkee ihmisiä. Tottakai, pitää siinä niiden känniääliöidenkin kanssa tulla toimeen :D Plussaa tossa kurssilla oli se, että se ohjaaja oli ihan sairaan komee! :D Harmi, että se loppu... ;) Kurssin koe oli ke-iltana ja nyt sit toivotaan et se meni läpi. Luin siihen kyllä mielestäni hyvin ja kuuntelin tunneilla, oikeesti :P On se ihan kiva, että saa täältä tollasen ammatin kun käy kurssilla. Kätevää mun mielestä.
Mun iloks, meillä oli liikuntakoulutusta yks iltapäivä tossa. Juostiin joku sellanen 5km:n lenkki ja tehtiin lihaskuntoo joku puoli tuntia. IHANAA<3 Paitsi, että pelästyin siellä lenkillä siihen, että tuntu etten saanu henkee ja hengitys rupes vinkuun. Ihmettilin sitä ihan sairaasti ja rupes pelottaan että mitä ihmettä nyt tapahtuu. Koska jos mä juoksen himassa omat lenkkikamat pääl, niin ei mulle tuu eikä oo ikinä tullu tollasii oireita, olin vaan että mikäs juttu tää nyt on! Mun kropalla on näköjään joku vihasuhde tota intin verkkapukuu vastaan. Mut okei, nyt on pakko avautua ihan kunnolla :D Se ei hengitä ei niinku yhtään, sitte vielä hattu päässä juostaan, niin ei siitä nauti kyllä yhtään. Mä oon sellanen että en hengästy hirveen nopeesti mutta mulle tulee ihan järkyttävä hiki jos hyppään tyyliin joku 5 kertaa paikallaan. Tuntuu että lihakset palaa nahan alla, se on tosi siisti tunne, mutta oon sit aina ihan ku uitettu koira :D Oon tottonu siihen, mutta hauskinta on ku porukka kattoo silleen: " HYI! Miten voit hikoilla noin paljon?" Vastaus: helposti, helposti. Kesälläkin on kokoajan soija päällä, siihen on vaan tottunu. Kun tuolla jätkät sano aamulenkillä, että eihän tossa tullu ees hiki. Niin nauroin vaan ja olin silleen että juu ei tullu (T-paita ihan märkänä). Oon kyllä päättäny että tuolla voin käydä salilla ja käyttää sortsei, mutta juokseen en lähe se puku päällä jos ei oo ihan pakko. Se fiilis ku saa juosta kotona järvilenkkii ympäri omissa fudis-sortseissa, urheilutopilla ja auringonlaskies... niin ei sitä fiilistä voita mikään 8)<3 Se verkkapuku vihaa mua tai jotain ihan varmasti, mutta mä aion kyllä näyttää sille!
Tätä viikonloppua odotin NIIN kovasti! Viime viikonloppuna oli vaan päivän loma ja huomasin, että se vaikutti vireystasoon aika huomattavasti. Kun päästiin perjantaina siinä puol 5 ja menin asemalle, niin oli hyvä fiilis vaan istuskella ja aattella, että ihanaa voin nukkua kahtena aamuna niin pitkään kun vaan nukun. Mun mieltä ei hallitse enään niin paljon ruoan ajattelu vaan nukkumisen ajattelu. No, nukkuminen onkin yks mun suurista harrastuksista<3 Gotta love! Meillä on ton yhen mun tupalaisen kans täs pieni skaba, että kumpi nukkuu viikonlopun aikana enemmän. Ite oon nukkunu nyt 23 tuntia ja ens yönä saa sitte 30h rikki ;) Yeah! Oli kun uudestaan syntyny olo ku heräsin la-aamuna kello 14 (tai kaikki sanoo että herään sillon päivällä, mutta mulle se on aamu), kunnolla levänneenä asioiden tekeminen tuntuu ihan erilaiselta. No, kunhan tässä aika menee enemmän ja meillä alkaa kasarmin vartiovuorot, niin sitten ollaan kiinni kai joka neljäs viikonloppu. Äiti sano mulle tossa eilen, että sitte intin jälkeen pidät ainakin viikon loman ja nukut ja katot telkkarii. Se osu niin asian ytimeen, ja ainakin viikon loma, ehkä jopa kakskin!
Ensi viikoolla meillä onkin taas leiriä tiedossa. Leirit on just se oleellisin juttu tässä hommassa, mutta toi eräjormailu ei oo edelleenkää vallannu mun sydäntä. Aion vetää kyl ihan täysillä ja kunnolla, koska mitä paremmin asiat hoitaa niin sitä parempi mieli jää ja on kiva lähtee takasin kotiin sitte viikonloppuna. Ens viikko menee ihan varmasti nopeesti ja leirillä tehään taas kaikkee siistii ja jännää. Siitä ei oo epäilystäkään!
Hirvee ikävä kaikkia kamuja jotka on jättäny Hämpton-cityn ja niitä jotka täällä vielä häärää. Oli ihana nähä taas osaa porukkaa viikonloppuna ja toivottavasti nään noita muuttolintujaki mahd. pian<3 Ja äiti tuli äskön pakkohalaamaan mua ja sano, että älä lähe. Voi noita äitejä<3 Tässä vähän herkkää musaa tähän syksyseen su-iltaan :) :
Tää video on vaan jtn niin mahtavaa! Ja Rihanna ja Drake, mikä yhdistelmä :P JA HUOM! MTV Video Music Awardsit tulee to-pe yönä, käsken äitin NIIN laittamaan sen boxille :D
Palaillaan taas muruset,
xoxo, Isbe <3 :>
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti