JES! Leiri takana ja hyvä fiilis. Vaikka siellä leirillä ei ihan koko aja ollukkaa mikää älyttömän hyvä fiilis. Ja kun jätkät heitti yömarssilla ilmoille: "Että sitä mä en ymmärrä, et miks v***ssa naiset tulee tänne?!" En vastanuu mitään, mä vaan nauroin, koska sillä hetkellä mietin ite ihan samaa :D Oltiin marssittu joku 25 kilometriä ja kello oli 03 yöllä. Kyllä se siinä hetkessä hajotti ihan mukavasti. Odotin sitä ihan mielenkiinnolla ja jänskätin et mitä tulee vastaan. Se oli jänskää, mutta myös ihan kevyen hajottavaa. Vaikka välillä tuntu ettei jaksa, niin sitä vaan puristi ittestä ne viimesetki energian rippeet ja käveli eteenpäin. Koska sitä fiilistä kun päästiin maaliin ja SAUNAAN, niin sitä ei voita mikään. Ylitin samalla itteni ja sain kokemuksen mitä en tuu enää ikinä elämän aikana kokeen :)

Elikkä siis, meillä oli leiri ti-pe viime viikolla, johon kuulu mm. toi legendaarinen ja ikumuistonen yömarssi. Muistan, kaikki oli maanantai-iltana ihan fiilareissa, koska täällä kaikki tunnetusti rakastaa leirejä (enkä sano tätä yhtään sarkastisesti ;-) ) Edelliset leirit on ollu niin erilaisia. Olin ihan yllättyny, että mä tykkäsin olla tuolla metässä ihan semi hyvin. Se kauhu olla metässä on pikkuhiljaa lähteny pois. Meillä oli vaan huikeen hauska telttaryhmä ja marssiryhmä, että naurun ja vitsien kautta me selvittii kaikista haasteista, unohtamatta lujaa tsemppiä! Meidän joukkue tääl on se paras joukkue ;)

Tiistaina päästiin jo heti toiminnan makuun! Kun oli ensin nukkunu pari tuntia matkalla, niin jakso keskittyäki johonkin. Ehkä yks elämän ketuttavimmista kokemuksista on paprikasumusessa huoneessa oleminen. Silmät vuodatti sellasta kyynelvanaa koko aja ja nenä vuotaa taukoomatta. Samalla ottaa vähän henkeen. Kun pääsin ulos raittiiseen ilmaan, niin olo helpottu heti. Jännä kokemus se oli todellakin! Ja mulla oli sillon aika kova flunssa (on edelleenkin, mutta luojan kiitos ettei oo enää niin paha) niin se teki jotenki jännäl tavalla hyvää ilmateille. Se oli jotenkin sillee tulista, että se avas ilmatiet ja pysty hengittää vähä paremmin. Koska se, että kurkku ja nokka on ihan tukossa, niin se on ärsyttävä fiilis. Plus, et voi liikkua ku alkaa ottaa sydämestä ja happi ei kulje. Onneks teltassa nukuin ihan makuupussin sisällä niin aamulla kurkussa ei tuntunu niin kauheen pahalta. Aattelin kassulla, että en nyt minkään pikku flunssas takia mee lääkäriin. Vaikka onhan se tyhmää leikkii omalla terveydellää, mitä ei sais ikinä tehä, mutta kyllä mä omat rajani tunnen. Ja kyllä mä sen tiedän, että aina on olemassa ne riskit. Jos vähänkin ottaa sydämestä kipeenä liikkuminen niin heti pitäs lopettaa ja levätä. Oon normaalisti ihan sairaan tarkka tollasissa, mutta halusin sinne leirille oikeesti, koska siellä oli tärkeitä koulutuksia ja muita jutsui. Vaikka toisaalta, osa musta olis kyllä ihan mielellään istunu sohvan nurkassa, lampaanvilla-viltti päällä, suklaalevy kädessa kynttilöiden valossa, mutta tän mielikuvan mä aion toteuttaa sit joku kaunis viikonloppu. Oon pikku hiljaa huomannu sen, että kun laittaa itellensä jotain pieniä realistisia tavotteita 'porkkanoita' niin ponnistelu ei tunnu niin ylivoimaselta ja omia resursseja pystyy hallita. Tyyliin: Jos mä vielä tän jaksan, niin sit mä saan levätä ja olla ylpee itsestäni. Just jotain tällasta :) Itteensä luottaminen on tärkeetä, täällä sen on huomannu varsinkin. Oon perusluonteeltani vahva persoona, kestän vastoinkäymisiä aika hyvin ja mulla on hyvä sietokyky asioihin, mutta täällä on tuntunu, että on kasvanu henkisesti vieläkin enemmän. Onhan tää tavallaan sellasta tietynlaista elämän koulua. En osaa selittää, mutta sellaselta se vähän tuntuu jotenki. Jännää!

Joka päivä oppii jotain uutta. Tää on paljon mielenkiintosempaa ku joku koulu. Vaikka rankempaa kylläkin, paljonkin :D Viime viikko oli leirin takia sekä fyysisesti että henkisesti raskas, koska kun sä tiedät että et tuu nukkuun paljoo, niin aivot on jo sellasessa oletusotoiminnossa ettei se jaksa pyörittää Iisaa koko ajan täydellä teholla. Mutta mä ja väsymys ollaan ihan sujut nykyään. Kyl se välillä yrittää mulle näyttää, mutta mä näytän takasin, että hei, mä jaksan jaksan! En luovuta helpolla, en todellakaan. Mennään sitte vaikka verenmaku suussa, mutta loppuun asti mennään. Asenteella!! Vaikka, kun me tultiin viime pe-iltapäivällä ja tiedettiin että päästiin kotiin vasta la, niin sillon se vähän otti pannuun. Mutta syyt on ihan ymmärrettävät, olis se ollu tosi karua jos joku olis nukahtanu ratissa tai hoiperrellu puoliunessa auton alle. Kyllä se lepo on tärkeetä, varsinkin meille sotilaille täällä, mutta ihan kaikille muillekin :) Muistakaa, uni ja lepo <33!

Lähin viime viikkoon tosi hurjalla tsempillä. Kipeenä ja mikään ei kiinnostanu juurikaan, mutta tein kaiken niin hyvin ja sain tunnustustakin, mikä lämmitti mieltä tosi paljon ja sai mut hymyileen melkosen makeesti :> hihiii! Kun meiltä lähti aukkiin lähtijät jo to, niin mut käskettii teltan vanhimmaks, eli johdin ja katoin että hommat pelittää ja että käskyt menee jokaselle perille. Se oli siistii olla tavallan johtaja noin yhen päivän. Meillä oli niin helmi porukka siel ja kukaan ei kiukutellu. Kun sanoin asiallisesti että mitä tehään ja tehtiin kaikki hommat alusta loppuun huolella, niin päästiinki jo aikasemmin nukkumaan mitä yleensä ollaan leireillä päästy, se oli erittäin jees! Homma tuntu menevän hyvin, ainaki omasta mielestä :) Sitten kun tultiin tänne takasin niin saatiin meidän tunnistelevyt (vai mitä ne on, ne levyt kuitenkin mitkä roikkuu kaulassa, u know :D) niin sain kaksi sotkun munkki+kahvi lippua koska olin toiminu kuulemma tosi hyvin teltan vanhimpana. Olin ihan että mitä, ei oo totta :D Ihania tollaset pienet jutut, tuo hyvän mielen :) Meidän telttaryhmä oli muutenkin ihan rautaa, koska muutama muukin sai siitä porukasta sotku-lipukkeita, hyvä Korkeilan tiimi ;)

Nyt painun tästä unille, kun yöllä tiedossa vähän päivystystä :)
Mutta, ennen sitä, parhaan ystäväni neiti V:n linkittämä biisi on niin hyvä, ja joka me kuultiin David Guettan keikalla, tää on niin maaginen ja taidokas biisi. Kuunnelkaa sanoja!!! Oikeesti! En oo siis mitenkää masentunu vaik täs on tällane sävy täs biisissä, mutta nyt ku on syksy nii saa vähä haikeilla asioita, eiks nii ;> Paljon rakkautta sinne kaikille ja jaksakaa tän syksyn pimeydestä huolimatta :) Tsemppiä, tsemppiä ja vielä kerran tsemppiä :) Love you guys! <3 ... ja ainii PS. pitäkää mulle kovasti peukkuja vknlppua varten!!!! ;)

Palaillaan, xoxo Isbe <3