Viikon diagnoosi: keuhkokuume. BANG! :D Tuli kyllä niin puskista toi tauti, ettei mitään rajaa. Luulin että toi oli ihan jotain normaalia syyskuumeilua, mutta se olikin vähän pahempaa. Viikolla nukuin lähes koko aja, join monta monta litraa vettä ja nukuin taas vähän lisää. On nyt sitte tällanenkin viikko koettu kasarmilla :P

Joo-o, oli kyllä niin hirvee olo kun porukat heitti mut sunnuntaina Riksuun. Tiesin jo lauantaina, että on pakko mennä lääkäriin tuol, ei tästä muuten tuu mitään. Mittari puski sellasta melkein 39 astetta ... olin että terve! Sain varuskuntasairaalasta lääkkeitä ja palveluksesta vapautusta, se tuntu taivaalliselta! Ensimmäistä kertaa koko palvelusaikana, niin mua ärsytti niin lähtee takasin. Aikasemmin ku on ollu kipeenä, niin oon voinu vaa ilmottaa koululle, että oon kipee ja tuun sitte ku oon parantunut. Tuolla on erilainen systeemi ja tällaset jutu hoidetaan tietyllä tavalla aina. Mutta tuolla pidetään hyvää huolta ja jos oot oikeesti kipee niin kyllä sä saat sitä hoitoo. Kaikki tsemppas, että parane pian ja voimia sekä myös autto mua pikku jutuissa. Olisin kyllä niin mielelläni makanu omas sängys himassa ja köhiny siellä keuhkot pihalle :D Onneks olo oli sen verran parempi, ettei tarttenu mennä osastolle tai mitään, vaan pysty tulla kotiin lepäileen. Sitä mä oon todellakin tehny! Sohvan nurkka on ollu tän viikonlopun ehdoton mesta ja elokuvia ja musakanavia on tullu kateltua ihan kiitettävä määrä :) Olo tuntuu nyt lähes terveeltä, mutta jos käyn vaik yläkerras kaks kertaa peräkkäin ja vähän hengästyn niin tulee niin voimaton olo, että oivoi. Tän asian kans ei oo kyllä yhtään leikkimistä. Jos on kipee niin pitää levätä kunnolla ja olla ihan iisisti. Harmittaa kyllä se, että jäi mun futisjoukkueen päättärin väliin ja kamuja en oo nähny nyt pitkään aikaa, mutta kiitos facebook<3 oon pystyny oleen yhteyksissä lähes kaikkiin :) On musta nyt vähän tullu sellanen inttidatis tuol, ku on sairastanu ja kun ei oo väsyttäny niin sitte ensimmäisenä: KONEELLE! :D No, kahen viikon päästä pääsen taas viikonlopun viettoon ja sillon oon varmasti ihan terässä ja valmis vaikka millasii juttuihin! Päivä kerrallaa eteenpäin ja kun nyt lepää kunnolla, niin ei tuu mitään jälkitauteja, eikä tarvi katua myöhemmin, että miksen mä levänny sillon kun mun olis pitäny. Pumpun pitää pelaa, sitte vasta pääsen bardeihin! ;)

Jouduin itse asiassa käymään lääkärissä keskiviikkona uudestaa, kun rupes tuleen oudompi olo taas, sitte sainki antibiootit ja rupes tapahtuun pientä paranemista. Näytin kyllä ihan aaveelta ja puolikuolleelta :D Yhet tyypit sanokin veksissä (varuskuntasairaalassa) että toi taistelija on ihan kuollu, päästäkää se ensin! Mä vaan hajoilin niille, koska tiesin varsin hyvin itekki, että näytin elottomalta. Jos olisin ollu ihan terve ja laittautunu ja joku sano et näyttäsin kuolleelta, niin sitten olisin kilahtanu ja pahasti ;D Samat tyypit sano aina ton saman jutun ku näin ne kasarmilla ja sitte ne kysy yhtenä päivänä, että ootko enää niin kuollu. Olin että en oo :) Hassuja poikia! Meinas kyllä repeillä ton viikon aikana niin pahasti, mutta ei oikeesti pystyny nauraan kun heti rupes yskittään ihan kamalasti ja se nauraminen olis muuttunu tukehtumiseks... että siihen se hauskuus olis sitte loppunu :D Ainoo millon ei alkanu yskittää oli sillon kun itkin. Soitin äitille kai maanantaina tai jtn ja itketti ihan sikana.. Oli NIIIN koti-ikävä, että huhhuh! Kaipasin niin paljon kotiin ja läheisten luo. Pienenä oli niin turvallinen ja ihana olo kun jos oli kipee niin äiti/iskä oli kotona ja sai herkkuja. Aina kuume lähti Tutti Frutti -karkeilla ja jaffalla. Se toimii aina ;) Sillon mulle olis käyny toi tilanne erittäin paljon. Mut mun tupalaiset piti mulle seuraa kun ne pysty ja ruokalassa näki ihmisiä. Neljän päivän vuodelepo autto kyllä hirveen paljon ja onneks sain nukuttua. Voiton puolella jo, here I come, can't wait 8) !

Perjantaina osallistuinkin sitte palvelukseen, mutta rauhallisemmin. Oli kyllä mukava päästä koulutkseen taas mukaan piiiitkästä aikaa, mutta oli kyllä päässä niin kooma olo, että muistankohan mistään yhtään mitään. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin :) Ensin oli asekoulutusta ja koottiin konekivääreitä ja käytiin niitten toimintaa läpi. Olin kyllä niin kuutamolla ja mikä-mikä-maassa :D Yhen asiaan tajuamiseen meni aina joku 5 minuuttia ... tai ainakin tuntu siltä! Sitte ennen lomavalmisteluita käytiin ampumassa paukuilla niillä, se oli SIISTIÄ! Olin kyl tosi ylpee itestäni, koska olin ollu ihan kuutamolla koko viikon ja viikon ensimmäinen ja samalla viimenen koulutus meni hyvin :) Jäi hyvä maku viikosta ihan tollasen pikku jutun takia, mutta niinhän se on. Ihan pienetkin asiat voi tuoda iloo elämään ja niistä pitää osata nauttia. Jotkut ihan itsestäänselvät jutut tuntuu niin pöljiltä normaalisti, mutta sitten kun sattuunkin jotain poikkeuksellista, niin asiat kääntyy ihan päälaelleen. Elämä on jänskää!

Hitaasti, mutta varmasti tästä tervehdytään huippukuntoon taas :) Ensi viikolla mulla on tiedossa pitkä väijy (eli 2 vuoroo viikossa) ja leiriä pitkästä aikaa. Viikko alkaa väijyllä, sitten käydään leirillä ja tuun viikonlopuks takasin väijyyn. Tulee toisaalta rento viikko ja toisaalta rankka viikko. En vielä oikein tiedä millanen leiri on tulossa, mutta eiköhän se siellä metässä sitte viimestään selviä mulle :D Keskiikkoon-torstaihin mennessä olo on varmasti paaljon parempi ja melkein terve. Tää tauti on kyllä sellanen että vaikka tuntuiski ihan terveeltä, niin oikeesti on ihan kunnolla terve suunnilleen viikon päästä. Ootan niin että tää voimattomuus muuttuu voimaks ja väysmys muuttuu pirteydeks :) Kertoilen sitte noin viikon päästä, että missä kondiksessa tää taistelija täällä on, miten väijy meni ja millanen leiri oli tiedossa tällä kertaa :P Pääsee taas kunnolla hommiin, jes-jes :-)

Palaillaan piakkoin,
xoxo, Isbe <3 :)

Livin' it up guys! <3 Nautitaan elämän pikkujutuista: